Paljon onnea 2-vuotiaalle Konstaapelille! Kakkua ja lahjaa, varsinaisesti, ei nyt ollut, mutta eiköhän mukava lenkki kavereiden kanssa ja hyvä ateria extra-lihalla korvaa kakun    Kaverit tosin totesivat, että "vasta 2! Kimihän ollut melkein aina!"  Kaikki on niin suhteellista, etenkin kun tuollainen pikkuvanha konstaapeli...

Suhteellista on myös se, että Miina on vanha, vaikka tulee parin kuukauden päästä vasta 8v. Oliskohan hurja itseään säästelemätön elämä tehnyt tehtävänsä. No, jos ei nyt vanha niin ainakin keski-ikäinen, kuten emäntänsä Viime viikolla otettiin varmuuden vuoksi verinäytteitä, ja kaikki on ihan kunnossa. Joitain arvoja alakantissa, joitain hieman yläkantissa, mutta voisi kai sanoa että ikään nähden ok. Lihasten katoaminenkaan ei ole edennyt. Itse sitä ei osaa arvioida tarkasti. Tiina kävi hieromassa koko lauman, ja sanoi että kaikkien lihakset ovat hyvässä kunnossa. Säännöllinen hieronta auttaa siis pitämään itsekunkin kunnossa

Vielä täytyy hehkuttaa eilistä paimennusharjoitusta Ansan kanssa. Ihan kuin joku pää olisi auennut, ja valoa näkyy tunnelin päässä....

Ensimmäinen harjoitus vaikutti kaikkea muuta kuin lupaavalta: Ansa ei saanut lampaita liikkeelle aidasta, eikä innostunut haukkumaan edes. Ajattelin, että jaahas, tulikohan viimeksi otettua liian kovaa kuria sille.... Mutta sitten Marika ja Kimmo päättivät vaihtaa lampaat, olihan niillä treenattu jo edellisen porukan kanssa. Uuden liikkuvamman lauman kanssa alkoikin sitten homma sujua. Ekassa harkassa sitten koitin ensin fiilistellä Ansaa, ja saada itselleni aikaan jokin suunnitelman etenemisestä. Vaikka olenkin tehnyt mielikuvaharjoituksia ja suunta-treenejä Ansan kanssa, on se vaan niin vaikeaa niiden "liikkuvien esteiden" kanssa. Marika tulikin sitten kädestä pitäen ohjaamaan minua. Jonkunlainen ajatuksenkajo syttyi aivoissa.... sitten otettiinkin tarpeellinen tauko parin melkein onnistuneen harjoitteen jälkeen , puuh!

Seuraavaan harjoitukseen mentiin keskittyneinä ja rauhallisina. Ansa on siitä helppo, että se on kuuliainen ja oppii sanat käsittämättömän vähillä toistoilla. Kun sitten itse mietin tarkoin, mitä teen seuraavaksi (nyt oli joku käsitys mitä pitää tehdä! viimein...), Ansa teki juuri niin kuin pyysin. Tosi hienoja hakukaaria molempiin suuntiin! Ja niin hyvin ja rauhallisesti se ei ole vielä koskaan kuljettanut; lampaat pysyivät minun kanssa, eivätkä juosseet kiireellä ohi selän taa turvaan. Ansan ilmeet olisi pitänyt saada tallennettua Se kulki häntä alhaalla, ei siis taistelulippuna, tyynnytteli itseään haukottelemalla aika ajoin.Haukkumista se käytti vain hakiessa lampaat kauempaa. Kehuin sitä kovasti ja tuntui ymmärtävän, että nyt tehdään niin kuin kuuluukin, oli selvästi myös itse tyytyväinen.

Mutta on se rankkaa ohjaajalle, saati pienelle paimenkoiralle, jonka ohjaaja puhuu ihan ristiin asioita. Minä kun en aina muista Ansan sanavalmiutta, ja käytän sellaisia sanoja, jotka ilmeisesti merkitsevät sille jotain vähän muuta. Kun muutin käytettäviä sanoja, niin Ansa selvästi keskittyi paremmin tekemiseen. Enää kun en sotkenut sen päätä "väärillä" sanoilla

Well done, Ansismus!  Kiitos taas Marika ja Kimmo hyvästä opastuksesta!

Käytiin eilen Ansan kanssa pitkästä aikaa paimennusharjoituksissa, toinen kerta sisätiloissa. Ansa oli tosi innokas ja rohkea. Näytti, tai siis haukkui äänekkäästi, lampisille missä kaappi seisoo . Laumassa oli yksi itsepäinen sarvipää, mutta sai tuta kumpi on itsepäisempi (ja äänekkäämpi), affenanmaan lammas vai partacollie. Meni siis erittäin hyvin, ohjaaja-omistajasta huolimatta. E.m. onnistui siis taas eksymään paikalle mennessä; josta irtosikin iloa muulle väelle koko illaksi , ja oli muutenkin pihalla ohjausten kanssa. Kun asiasta tuli keskustelua, niin kommentti kouluttajilta oli, että: " jos käy kerran kuussa, niin edistyminen on hidasta.... " No, nyt on varattuna treeni-iltoja helmikuulle. Se vaan on Ansan juttu! Minustakin erittäin mielenkiintoista.

Sitten nähtiinkin unta lampaista koko yö. Paitsi Kimi, koska EI ollut TYYNYÄ!   PP oli miestenillassa Vihdissä, ja vienyt mukanaan tyynyn myös. Mutta heelerimiehet tarvisevat myös tyynyn, ja peiton, ja ja ja... Se "anatominen" tyyny, jonka sai lopulta korvikkeeksi oli ihan.... Niinpä Konstaapeli nukkui yönsä y.m. tyynyn ja seinän välissä, pää emännän tyynyllä.... hoh hoh hoijaa....

Miinaa nämä järjestelyt eivät onneksi häiritse, kunhan sohva on vapaa! Mutta pakkaset saisi hieman hellittää, vanhan luita alkaa jo kolottaa. Lumi on toki ihanaa, mutta kun varpaat palelee takista huolimatta. Ei taideta huomenna startata epiksissä, kun etujalat on niin jäykät.... tätä ei siis kerrota Miinalle!

saan itsestäni irti ja laitan kuulumisia. Mihin tämä aika oikein rientää? 

Tuli oltua jo lomallakin. Silloin piipahdettiin Jämsässä katsomassa vanhempia, ja sieltä suurinpiirtein suoraan Viimsiin kylpylään ja lepäämään muutamaksi päiväksi. Se olikin oikein mukava ja rentouttava reissu! Kiitos kaikille koirien hoitajille; teitte sen mahdolliseksi .

Mutta tänä viikonloppuna on nautittu koiranäyttelytouhuista pitkän kaavan mukaan Messukeskusessa. Eilen oli Voittaja näyttely, tänään Pohjoismaiden Voittaja. Ahtauduimme Maicun ja Siken kanssa meidän Yarikseen häkkeinemme ja koirinemme. On se tilava!

Eikä tarvinnut ihan turhan takia lähteä: Kimi oli eilen Paras Uros 2, ja vara-sertti, tänään Paras Uros 4, ja vara-sertti. Ei tullut tikettiä Cruftsiin, mutta olen oikein tyytyväinen tuloksiin ja arvosteluihin. Vastus oli kuitenkin kova, 21 heeleriä (anteeksi, Lancashirenkarjakoiraa ....) molempina päivinä. Kiitos kasvattajalle hienosta koirasta, jota on ilo esittää! Kyllä me vielä sinne Cruftsiin tullaan

Siken Nuppu-shelttie teki myös tasaista tulosta molempina päivinä; lauantaina valioluokan 2. ja tänään valioluokan 4. Maicun Bellman-partis sai tyypillisesti junioriluokissa EH:n molempina päivinä, tänään EH 4. Se nyt vaan on niin vauva vielä, Pusuhuuli... .

Ensi viikolla päästään taas Ansan kanssa paimennusharjoituksiin. Tuskin maltetaan odottaa! Edellinen ja ensimmäinen kerta sisäharjoituksissa meni yllättävän hyvin. Ja jospa ehtisin lukea Messarista ostamani "Paimenkoiran koulutus" oppaan, niin minäkin alkaisin ymmärtää, mistä kouluttajat puhuu

Joulukin lähestyy, taas liian nopeasti.... nyt on sentään lunta tunnelmaa luomassa, ja pitämässä pois kuraa!

Eikka

Ps. On kiva täyttää vuosia ja saada paljon ihania lahjoja. Ja mikä parasta; huomaa omistavansa Ihania Ystäviä! Rakkaat kiitokset vielä tätäkin kautta isosta Yllätyksestä! Ja Mari-siskolle kaiken ajattelemisesta!

Viimeiset pari viikkoa on mennyt tasapainoillessa Ansan juoksun kanssa. Neiti aloitti ensimmäisen kunnon kiimansa 15.elokuuta. Eli juuri sinä aamuna, kun illalla oli Muijalassa Maicun ja Henkan luona Elo-bileet.... Illanviettoon oli tietysti tulossa lauma uroskoiria   Ihmeen hyvin meni siltäkin osin. Ansa ei aiheuttanut lisähämminkiä, olivathan partis-herrat kaikki tuttuja jo keskenään.

Mutta mutta... ensimmäistä kertaa ikinä Ansa ja Kimi olisivat oikeasti halunneet olla silleen. Kimillä näyttely lähestyy, mutta ei auta kuin pyytää apua ystäviltä. Kimi lähtikin sitten ilahduttamaan Lotan ja Daven laumaa; lue: valtaamaan sylit, sohvat ja sängyn sekä peittämään lattiat ja lakanat mustalla karvalla  . Perjantai-iltana ajattelin jo että Konstaapeli voi tulla kotiin, lauantaina (29.8.) kun piti aikaisin lähteä Tervakoskelle näyttelyyn.

Noh, menihän se perjantai jotenkin. Päivälenkillä jouduin kytkemään Kimin pariin otteeseen, että lempiväiset edes tekisivät hätänsä. Onneksi on työpaikka, johon voi ottaa koiran mukaan. Iltamyöhällä sama peli jatkui, mutta yön sentään nukkuivat. Aamulla sitten polkaisin matkaan laihan ja karvattoman näyttelypuudelin kanssa, ilman minkäänlaisia odotuksia. Näyttelypaikallakin poika oli poissaoleva tai nokka maassa tyttöjä etsien. Muutamalle pikku-urokselle tuli vähän pörhisteltyä. Hoh-hoi-jaa! Miksi ikimaailmassa lähdin sen kanssa!

Mutta kuin nappia painamalla kehän sisäpuolella, Kimi otti työasenteen. Liikkui siinä pitkähkössä ruohossa hyvin, seistä tökötti merkistä ja pokkasi ROP:in ja 4:nen sertinsä   On se Ihmemies!

Kotona lemmenleikit jatkuivat kiihtyvinä, joten taas apua anelemaan Lotalta. Nyt tiedän, että Ansa tarjoaa melkein viikon ja parhaat päivät ovat 13-15 päivä, kuin oppikirjassa. Kimi tuli kotiin eilen tiistaina, saatuaan ensin Ansalta läksytyksen. Rauha on palannut ja kotiolot normalisoituneet meillä ja muualla .

Eilen oltiin viikon tauon jälkeen paimennusharjoituksissakin. Edellisissä harjoituksissa Ansalle alkoi jo valjeta, mitä halutaan, mutta oli jotenkin ponneton ja uuvahti kesken työn. Syykin selvisi seuraavana päivänä; kauhea vatsatauti....

Mutta eilen neiti oli ihan intoa täynnä, ja tarvittiin jo sauvaakin avuksi, ettei mene ihan överiksi. Sauvaahan ei olla käytetty sitten kevään, kun ollaan sytytelty sitä uudestaan hommiin. Täytyy kyllä sanoa, että on se niin vaikeaa, ohjaajalle. Onneksi Ansa on rauhallisimmasta päästä, muuten minä olisin ihan hukassa. Oikeastaan eilen vasta päästiin sellaiseen "yhteyden" tapaiseen viimeisen harjotteen aikana, hetkeksi. Ansa kuljetti jo melko pitkän matkan rauhassa takana, ja minäkin pääsin jonkilaiseen ymmärrykseen Ansan eleistä. Koiraparka kun emäntä on niiiiin tyhmä ja hidasälyinen   Paljon on vielä opittavaa. Ja just kun alan osata lukea koiraani, iltapaimennukset loppuu   , kohta. Ensi viikolla on onneksi vielä yhdet joihin pääsen. Sitten täytynee pyytää audienssia Minnalta ja Pertiltä.

Pääsimme Ansan kanssa eilen oikeisiin töihin Otalammelle, kun Tian lampaat piti siirtää toiselle laitumelle. Asetelma oli jännittävä; toistakymmentä lammasta piti kuljettaa tietä pitkin melkein kilometri. Matkalla oli pari risteystä ja houkuttelevia peltoja ympärillä. Lisäksi omistajaa jännitti aivan hirveästi.

Mutta Davella oli hyvä suunnitelma: Lotta ja Tilda sekä minä ja Ansa kuljemme lauman edessä, Tia leipälaatikkoineen lampaiden kanssa, laumaa johdattaa takaa Dave ja Taffy. Taffy on koirista paras paimen, ja Dave paras ohjaaja   Kyllä se vähän jännitti kun lähdettiin.

Siirto meni tosi hyvin! Vaikka ennen ensimmäistä risteystä lampailla oli vauhtia, ja Tia vielä innostui, että "tämähän menee hyvin!" Tuumasimme Lotan kanssa edessä, että eipä vielä kannattaisi nuolaista.... Risteyksessä Tilda blokkasi tien ja lauma kääntyi Taffyn ohjauksessa hienosti Ansan perään. Toinenkin kääntyminen meni hienosti, mutta lampaat hieman innostuivat jostain. Kait siitä kun ei päässeetkään viljapeltoon. Olin oikein ylpeä Ansasta, kun se sai muutamia kertoja hillittyä intoutuvia uuhia. Koitti sieltä pari tarjota otsaakin Ansalle, mutta ei se pelottanut yhtään!

Vielä viimeinen haaste eli portista sisään pienen ojan yli, ja se oli siinä! Ansa esti toiselta puolen karkaamiset ja Taffy opasti pienet karitsatkin ojan yli laitumelle.

Mukana olivat liikennettä pysäyttämässä Tian lapset ja vastaanottamassa Marjatta. Hyvällä suunnitelmalla ja yhteistyöllä se siis sujui. Luulenpa kuitenkin, että ilman koiria lauma ei olisi pysynyt niin hyvin kasassa ja meno oli hillitympää. Tian lampaat ovat kuitenkin tuotantolampaita, ihmisiin tottuneita (siis leipä-addikteja), mutteivät kuitenkaan kesyjä varsinaisesti. Koiria ovat nähneet, mutta paimennus on eri juttu.

Me voidaan olla tosi ylpeitä koiristamme! Taffy hoiti hienosti kuljetuksen ja käsitteli hellästi myös karitsoja, pienimmät ovat 3-viikkoisia. Tilda ja Ansa olivat aluksi kummissaan asetelmasta, mutta hommasta tuntui menevän tuokin. Ansan kovalevy meinasi täyttyä puolessa matkassa, kun jäi eteen yksin. Siinä kohtaa en antanut periksi, vaan homma oli hoidettava loppuun. Pienellä komennolla ja paljolla kiitoksella Antero sai intoutuvat kuljetettavat ruotuun.

Tosi kiva työ! Parin viikon päästä kuulemma siirto taas edessä. Kunpa päästäisiin silloinkin mukaan!

Ai niin, viikonloppuna oli näyttelyitä.

Lauantaina Lammilla Ansa yhdessä Svenkan, Bellmannin ym. kanssa. Svensson oli VSP ja Ansa sai Hn, jee!

Harmi kun Tykillä oli lääkekuuri, olis ollu sertin paikka, ainakin. Niin paljon Lena Danker (Suomi) tykkäs Svenssonista. Veljeksethän ovat kuin kaksi marjaa Petsu-iskäkin nautti päivästään ja sai EHn.

Ansan H oli riemuvoitto! Edelliseen kertaan verrattuna. Koska tuomari antoi Ansalle aikaa, sai hän myös koskea kaikki paikat, vaikka vähän jännittikin.... H tuli sitten siitä itsevarmasta hännästä ja lyhyestä taka-askeleesta, ja ihan oikein.

Päivän kruunasi vielä Easyn poika Pablon menestys heelerikehässä: PU2 ja sert! Vitsi!

Jazz proudly presents!

Sunnuntaina oli Heinolassa heelereiden erikoisnäyttely, reilu 30 heeleriä. Menestys oli tavallista ja odotettua; Kimi ERI1 ja Sawa H    Hyvin siis meni sielläkin. Ja nähtiin monta uutta heeleriä ja Sawa ihastui pariin komeaan poikaan, Kimiä ei lasketa

Kuvia tulee nähtäville, kunhan saan purettua ja opin käyttämään blogin kuvansiirtoa. Ne Saarenmaan kuvat on muuten mun ottamat, Ansa elementissään muttei se niin tarkkaa. Maicun sivuille kuvat tulee nopsempaa, sinne vaan katselemaan hyviä kuvia.

Tänään onkin sitten mustikan poimintaa ja paimennuskoulua, kivaa

 Partiksia Saarenmaalla Eijan ikuistamana

Agirotu olikin sitten seuraavan päivän, sunnuntai 5.7. ohjelmassa. Miina oli revetä liitoksistaan, kun pääsi yksin matkaan, ilman junioreita! Jihaa! Siinä sai remmi kyytiä

Nastolassa joukkueemme, Partaykköset, ei saavuttanut suurta menestystä. Mutta sitäkin hauskempaa oli. Partis-joukkueitakin oli tosi monta, yhteensä paikalla taisi olla ainakin 22 partaa. Siitä Kaj Gumbler innostui kuvaamaan meitä urakalla. Seuraavasta ASB-lehdestä saadaan kenties lukea: "Mistä näitä partiksia oikein tulee?"

Sitten kotiin pakkaamaan, taas. Maanantai-aamuna olikin tosi aikainen nousu, kun piti ehtiä seitsemäksi satamaan. Ja matka kohti Saarenmaata saattoi alkaa Maicun, Henkan, Pekan ja koirien kanssa.

Koirat matkustivat kuin maailman matkaajat konsanaan, niin laivassa kuin autossakin. Matka kaikkine lauttoineen ja eksymisineen Tallinan keskustaan kestää melkein puoli vuorokautta. Mutta perillä odottikin ihana mökki, melkein meren rannalla.  Koirat nautiskelivat päivittäisen lenkkinsä rannalla juosten ja uiden. Me sen sijaan ihastelimme kaunista maisemaa ja ihmeellisiä kiviä fossiileineen.

Yhtenä päivänä ajelimme Kuressaareen ostoksille. Samalla reissulla tutustuimme Kuressaaren linnaan, joka on perustettu 1200-luvulla. Siellä olikin kattava näyttely Saarenmaan historiasta.

Toisena päivänä tutustuimme Pangaan, saaren korkeimpaan kohtaan. Panga on vanha uhraus- myöhemmin juhlapaikka, jonka pystysuoralta reunamalta on yli 30 metrin pudotus mereen.... iiiks!

Sieltä ajelimme kauppaan Mustjalan kylään. Kauppa olikin tutun oloinen mutta eksoottinen. Saimme kuitenkin sen melkein mitä haimme Itse Mustjalan vanha kalastaja kylä on erittäin kaunis ja upeasti kunnostettu. Se on EUn perinnekohde, johon olemme mekin kunnostusvaroja antaneet

Torstaina koitti sitten kotiinlähdön aika. Päivä tai kaksi olisi ollut vielä kiva olla, mutta Home sweet home!

Muutama päivä onkin lepäilty kotona, tavattu uusia partis-pentu tuttavuuksia ja luettu postit. Huomenna voikin sitten suunnata kohti uutta kohdetta, Koskenpäätä.

Paimennusleiri Rymättylässä Koirataidon laitumilla sujui tosi hienosti, kaikilta. Keskiviikkona tutustuttiin ensin leirilampaisiin ja -paikkaan helteessä. Terry Workmanilla on todella hyvä koira ja eläinsilmä, ja opettajana hän on hyvin kannustava ja kärsivällinen.

Ansalle pyöröaitauksessa työskentely oli outoa, ja ilmeisesti hieman ahdistavaakin. Lampaat leirillä eivät olleet niin helppoja kuin Piikkiössä, mikä lisäsi vaikeusastetta. Mutta hyvin siihenkin totuttiin toisen harjoituksen jälkeen.

Torstaina Terry teettikin sitten kaikilla töitä isommassa aitauksessa. Myös ohjaajat joutuivat käytännön hommiin, kun lampaita vaihdettiin tiuhaan helteen takia . Siinä sitä huomasi mihin koiraa tarvitaan! Ansa selvästi rentoutui isommassa aitauksessa, ja löysi haukkunsa.

Perjantaina saatiinkin sitten aamusta vettä niskaan, mutta eiku "hommiin hommiin" vaan!

Kaiken kaikkiaan leiri oli oikein onnistunut. Tällaiselle noviisille tuli paljon uutta asiaa, piti ihan ylös laittaa. Nyt kun pitää päättää suuntaohjeet koiralle, ja alkaa käyttää niitä.... Vasen ja oikea, mutta kun koira tulee vastaan?... "Come by / Go away" ei pysy mun päässä! Miten olisi "myötä - vasta"...? Ja paaaaljon muuta

Leiripaikka on mitä mainioin myös, hyvät majoitustilat ihan vieressä ja kohtuuhintaan. Puhumattakaan leiriseurasta, jossa oli mukana muutama uusikin tuttavuus. Tätä täytyy saada lisää!

Kuvia voi katsella Maicun ja Iloisten partispoikien Svenssonin ja Bellmannin sivuilta. Bellman oli jopa leirin paras!

Sitten kotiin ja Tuusulan näyttelyyn (4.7.) valmistautumaan. Tarkoittaen siis Ansan pesua ja Kimistä pölyjen pyyhintää.

Ansan kehä oli ensin, tuomarina Stephen Hall, Englannista. Kaikki meni siihen asti hyvin, kunnes tuomarin olisi pitänyt kopeloida Anseli... ja eihän se onnistunut. Ansa pakitti pois ulottuvilta. Hampaat sai katsoa. Harmi, koska tuomari-setä oli oikein mukava ja lähestyi hyvin. Häneltä riitti jopa ymmärrystä siihen, ettei pakoiteta Ansaa käsittelyyn, koska se "do no help in future". Hänen ohjeestaan jäimme seisoskelemaan lähelle (Ansa on aina ensimmäinen luokassaan), ja harjoittelemaan seisomista herkkujen kera.

Arvostelustahan tuli siis EVA, ei voida arvostella, koska koira pelkää tuomarin käsittelyä Aivan oikea tuomio, olisi toki voinut olla nollakin. Harmittaa tietty, ja syitä voi vain miettiä. Tänään harjoiteltiin tuttujen kanssa, ja tuli sellainen tunne, että pehmeänä koirana Ansa liittää takaosan koskettelun useampaan asiaan: 1)miehet ovat pahin kauhistus, keppiä on lentänyt paimennusharjoituksissa kahdesti 2)takapää on arka paikka viime lokakuussa sattuneen onnettomuuden takia, vatsan haavahan umpeutui lopullisesti vasta 6 kuukauden kuluttua 3) emme ole käyneet näyttelyissä yllä mainituista syistä.

Kaikki on toki vain spekulointia, eikä silti riitä selitykseksi kaikkeen. Nyt vain harjoitellaan ja siedätetään. Paimennus antaa itseluottamusta, siedätys on tarpeen käsittelyyn.

Kimillä olikin paljon kilpakumppaneita, kaikkiaan 11 heeleriä. Tällä kertaa voitto ei ollut meidän , vaan junioriluokan komea uros voitti. Kimi voitti sentään nuorten luokan urokset, eli ERI1. Se on niin mutkaton mies esittää, että sain paljon lohdutusta luokkavoitosta

Tänään saimme hieman esimakua Terry Workmanin koulutuksesta Piikkiössä, Svedun Paimennuskoulussa. Terryn tapasimmekin jo sunnuntai-iltana Lotan ja Dave luona, hyvän ruuan ja seuran merkeissä.

Ansa on ujo ja epävarma vieraiden miesten kanssa. Etenkin jos heillä on "paimennuskeppi" kädessä. Minua jännitti kovasti laitumelle meno. En tiedä miksi, ehkä siksi että pelkäsin Anteron katoavan laitumelta Terryn ollessa siellä (kuten teki Callen kanssa...). Lampaillehan Ansa ei ole paha, ja siksi olenkin koittanut oppia asioita yksin, tai kaksistaan Ansan kanssa, lampaita unohtamatta. Kenties jännitystä lisäsi pelko mokaamisesta.... viime viikolla Ansa onnistui loistavasti (tumpelosta ohjaajasta huolimatta) tekemään "parhaan haun, mikä on koskaan nähty partacollielta" Daven sanoin .

Pelko oli kuitenkin aivan turha; Terry käytti runsaasti aikaa Ansan luottamuksen saamiseksi. Kepitkin oli jätetty portille. Eikä siihen mennyt kauaakaan, kun Terry sai Ansalta naamapesun . Terry on erittäin rauhallinen ja luontaisen luotettava ja mukava, nyt myös Ansan mielestä. Minulla nousi ihan melkein tippa silmään onnesta, kun Ansa nojasi Terryyn ja nuoli kädet ja lipaisi naamaa. Minäkin saatoin rentoutua.

Sitten oltiinkin valmiit harjoitukseen. Sekin meni hienosti. Ansa jopa hieman kuljetti, Terrylle!

Niin ja coachin mielestä Ansa tarvitsee paimennusta saadakseen itseluottamusta. Sitähän minäkin

Innolla odotan leiriä! Vaikka rankkaa se tulee olemaan; paljon uutta ja amerikaksi. Päässä varmaan surisee jo keskiviikko iltana

Eija & Ansa pieni paimenkoira

Melkein unohtui juhlia Anteroisen syntymäpäivää .... Olimme sentään uimassa agi-treenien jälkeen, se on Ansasta parasta mitä tietää. Sille kun kelpaa kaikki vettä muistuttavakin, mutta onhan oikea uimareissu superia! Etenkin kun silloin ei kukaan kaksijalkainen kilju pois tai voihki sotkua ja/tai hajua

Kevät on mennyt melkein huomaamatta (ja kohta kesäkuukin). Ei olla treenattu juurikaan agilitya Miinan selkävaivojen takia. Niistä surkeana ajelin Miinan turkinkin pois... ja kadun sitä vieläkin reilun kuukauden jälkeen.

Apua selkään saatiin molemmat aina yhtä luotettavalta Mattsilta (Holmström)   Tiina on ahkerasti hieronut myös niin Miinaa kuin nuorisoakin. Sekin on auttanut, mutta ei yksin riittänyt. Luulenkin, että hieronta ja säännöllinen kiropraktikolla käynti on se meidän juttu. Agirotukin lähestyy...

Ansa on sentään päässyt keväällä vähän treenaamaan, paimennusta. Se on myös ohjaajalle aivan uutta, ja vaikeaa. Onneksi ei ole omia lampisia, niitä ei meidän taidoilla paljon siirreltäisi. Vaikka ainahan voisi pyytää serkkupoikia Svenssonia, Taffya ja Tykkiä avuksi. Paimennus tuntuu olevan Ansastakin kivaa, mutta haastavaa. Lisää oppia olemme menossa hakemaan leiriltä heinäkuun alkupäivinä.

Konstaapeli Kimillä kevään ohjelmaan on kuulunut sitä tavallista mukana notkumista ja näyttelyitä. Varsinaisella näyttelypuolella onkin ihan menestystä tullut; 4 virallista näyttelyä ja 3 ROPia Mutta päästyään tuuraamaan Miinaa Junior Handler-kilpailuun, nolasi emäntänsä kybällä. Voi jösses sentään! Onneksi Maija on niin taitava ja hyvähermoinen neiti, ettei alkanut itkeä. Itse olisin varmaan maijana häipynyt kehästä pää paperikassissa   Taisi olla liian suuret saappaat astua. Suurin syy lienee nenän edessä ollut parhailla päivillään oleva IhQ narttu.... No, onneksi paikalla oli Nina, joka lainasi Maijalle seuraavaan kisaan vanhempaa kehäkettua Me palaamme näyttelykehiin heinäkuussa.

Kesälomaa, leiriä ja Agirotua odotellessa!  Eija&haukut